Kaupantekopäivä

0 Posted by - 2.9.2015 - konsepti, sisällöntuotanto, trendit, verkostoituminen

Yrittäjyysviikolle sijoitetun ensimmäisen Kaupantekopäivän tarkoituksena oli  luoda uusia suhteita, ylittää oma mukavuusalue, saada loistavilta alustajilta ideoita ja sekä olla omalla osallaa olla mahdollistamassa lisää työpaikkoja. Kaupantekopäivä on win-win-win päivä, jossa voi verkostoitua joko vapaasti tai tavoitteellisesti.

Pohjois-Pohjanmaan yrittäjät julkaisivat samalla uuden kampanjansa jolle on myös omat tukivideonsa.  Mahtavaa että yrittäjät ovat aluuensa suunnannäyttäjiä ja rohkeista uuden kokeilijoita. Päivä koostui s kahdesta linjasta: 1) kokeilevasta ja toiminnallisesta kisasta sekä 2) asiantuntijoiden alustamasta hieman perinteisämmästä tavasta.

Innovaatiomestari Mikko Järvilehto kiteytti kisapäivän tavoitteet: ”  Kaupantekopäivän yleinen tarkoitus on nostaa esille kaupantekotaitoja, asiakaslähtöistä innovointia ja myyntipuheita. Päivän tuloksena odotetaan entistä innovatiivisempia tarjouksia, joissa painopiste on muullakin kuin hintakilpailulla.” Kuusi yhteistyökumppania oli tehnyt tarjouspyynnön, josta kisaili runsas kaksikymmentä kisaaja yli kymmenessä yritys- tai verkostotiimissä.

Asiakkuusratkaisupäällikkö Antti Vasela Rastorilta kertoi miten taivuttaa omaa  persoona myynnissä asiakkaan parhaaksi. Kuinka prepata omia ja porukan valmiuksia.  Hän oli kerännyt havaintojaan, siitä millaisia kaupantekopiirteitä Ouluseudulla on havaittavissa hyvässä ja pahassa.

Yrittäjäneuvoksia on Suomessa reilusti alle 50, Pirjo Karhu on kolmas naisyrittäjäneuvos Hän on Venäjä-kaupan asiantuntija. Pirjo sai Venäjän Duuman paras johtaja -palkinnon ensimmäisenä eurooppalaisena yritysjohtajana vuonna 2010. Konsu teki hänestä arvostetun johtajan, nyt hän kiertää ja jakaa oppejaan  Centre d’ Expertise yrityksen kautta.

Kaikki kaipaavat varmasti matkalaukkuunsa menestyksen eväitä kotimaan ja erityisesti kv- kv-markkinoille. Karhu kertoi mihin pitää matkallaan kiinnittää huomiota ja mitä sudenkuoppia kannatta välttää.

Päivän toinen ”avainpuhuja” Petri Rajaniemi räjäytti sisältöpotin. Pääsin seuraamaan hänen työotettaan ihan vierestä ja hattu on nostettava. Tiukka ote ja uppoava sisältö.  Hän halusi vaatimattoman sisäänheiton ”Tämä mies näkee ja sanoittaa jotain, jota ei kukaan muu san tai näe.  Kyseenalaistaja,älykkö, humoristi tarinankertoja.” muuttui sitten kolumnistiksi ;-D

Palaan hänen oivaltaviin nostoihinsa myöhemmin, mutta eittämättä Petri on maamme tämän hetken halutuimpia yritysalustajia tarinankerrontakykyjensä vuoksi.

Juha Miikkulainen, Fennovoimasta kertoi Euroopan suurimmasta rakennushankkeesta Pyhäjoella. Alueellamme on kieli pitkällä toimijoita joiden silmissä siinttää pohjoisen suurin kansainvälinen työmaa. Juha avasi miten suomalaisen ja pohjoissuomalaisten kannatta verkostoitua. Miten osaaminen todistetaan ja luottamus ansaitaan sopimuspelissä. Hänen esityksestään irtosi muutama kuuma käytännön vinkkikin pärjäämispeliin.

Jonna Muurinen, Kuulu havainnollisti kuka, kuinka ja miten sometta niin että lopulta myös kassa laulaa? Hän antoi esityksessään käytännön kokemuksia ja näkökulmia, joita oli joukkoistanut myös twitterin kautta.

Markus Mäkinen, Elisalta esitteli pilvipalvelu Kassan. Hän kertoi niten teknologian keinoilla voimme helpottaa yrittäjän arkea sekä esitteli kätevän uuden popup. ja  tablettikassaratkaisun. Itse innostui selvittämään sen käyttöä yhdistystarkoituksiin.

Oma roolini ”juontajana” tarkoitti päätähtien avustamista, yleisön tuntosarvina toimimista, juoksupoikana ja kellokallena toimimista, päivän spiritin virittämistä ja yhteenvetoa sekä myös lentoperämiestarkkuutta (kertoa mitä tehdä hädän tai yllätysten tullen).  Päärooliin nousi lopulta tekninesenä tukena toimiminen, josta Pohtollekin jäi monta kehittämisvinkkiä. Esitysaineistot ovat tulossa julkiseen jakoon palautekyselyn yhteydessä.

Kiitos mahtavasta päivästä koko sen suunnittelu- ja toteutustiimille. Tilannekuvia ja tunnelmia löytyy twitteristä #kaupantekoa kiitos Kuululle sisällöntuotannosta.

kaupantekopäivä

Aiheeseen liittyvät:

No comments

Leave a reply