Ketterä oppiminen

1 Posted by - 13.9.2013 - asenne, strategia, viestintä, yrittäjyys

agilelearning

Taustoitus
Vuonna 1991 olin burnoutissa ja päätin että yrittäjyyden sijaan hankin kunnon ammatin. Minusta tulee siis luokanopettaja. Roikuin OKL:ssa aktiivisesti vuoteen 1995 asti ja pari vuotta olin julkisen puolen kehityshommissa. En koskaan valmistunut opettajaksi. Mutta jo siellä tajusin että olen sielultani kehittäjä, muutosagentti ;-D.

Lähdin takaisin työelämään 1997 ja sillä tiellä polvelin työtehtävästä toiseen. Minusta tuli ”sisäinen yrittäjä” kaupankäynnin edistämisen ja markkinointiviestinnän maailmassa.  Kun lapset menivät kouluun, koulukehittämisen uinunut palo palasi 20 vuoden takaa. Huomasin 2010 että työmaailma ympärillä on muuttunut rajusti. Hiljensin hieman tahtia ja aloin pohtia ja blogata enemmän.

Tämä on syntymäpäiväni (13.9.) pohdinta, jossa yhdistän työ- ja koulumaailman havaintojani. Tämä on pitkä vastine kaikille teille, jotka tänään toivottivat Onnea! Sillä onneahan tarvitaan että maailma, työ ja koulu uudistuvat.

Hyvä paha OPS
Meillä on ollut ”keskusjohtoinen” ops-viitekehys, josta on tullut opettamisen säädöskirja. Arjessa se tuntuu möhkäleeltä, samanlaiselta toiveiden tynnyriltä kuin yritysten rekrytointi-ilmoitukset. OPS sisältää kasan tavoitteita, menetelmiä, rajauksia, ohjeistuksia, jota ilman ei koulu selviä arjessa? Kehys joka on vanhemmille yhtä etäinen kuin valtion tulo- ja menoarvioselvitys.

Luokassa opettajalla on totaalinen itseoikeus toteuttaa OPS käytännössä. Usein he suunnistavat OPS-maailmassa oppikirjojen avulla, joka on käytäntöön pilkottu ja pureksittu OPS-kartta. Nyt jälleen on käynyt kollektiivinen kutsuhuuto tehdä yhdessä uusi uljaampi OPS2016

Yhteisöllisyys hukassa!
Missä koulumaailmassa sitten yksilöistä synkronisoituu yhteisö. Yhteisö joka antaa tukea, kannustaa ja sallii kokeilun ja erehtymisen. Kun uuden (startup)yrityselämän mantra on Fail fast/ Learn fast. Koulumantra tuntuu olevan yhä: Follow the teacher/OPS, please.

Opettajat ovat samalla viivalla kuin nykyinen kuntakeskustelu. Heille on kerääntynyt kohtuuttomasti velvoitteita ja byrokratiaa jolloin olennainen eli  opettamisen ilo on alkanut lamaantua. Lapsilähtöiset ajattelijat pohtivat että koulu on oman toimintansa vanki ja oppimisen pitäisi lähteä leikkimisestä. Toisista leikkiminen on turhaa puuhastelua, joka ei hyödytä ketään. Siis tulevaa työelämää.

Mielekkyys on karannut käsistä
Opettajan tehtävä on tehdä oppiminen mielekkääksi. Totta. Suurin haaste tähän on suuret ryhmät.  Päättäjien mukaan ryhmien ei pitäisi olla niin suuria mutta arkitalouden tilanteen mukaan ne ajautuvat sellaisiksi. Kuka tähän voi aidosti puuttua? Ei vanhemmat, ei opettajat, ei rehtorit ei opetukehittäjät yksin, mutta yhdessä. (Alunperin ilmaisin tämän kohdan provokatiivisemmin mutta ymmärsin poistaa sen ennen julkaisua.)

Koulun optimoidun arjen ylläpitäminen vie kaiken energian eikä siellä juuri ehditä keskittyä enää oppimisyhteisön kehittämiseen. Oppimisen riemun pitäisi lähteä koko oppimisen ekosysteemistä. Opettajista, oppilaista, vanhemmista ja ympärillä olevista vapaa-ajan toiminnoista. Mutta onko meillä vielä aitoa oppimisen ekosysteemiä.

Viheliäiset ongelmat
Kuka jaksaa kantaa huolta opetusjärjestelyistä laajemmin ilman että havainnot tai aihiot koodataan heti tunteella opettajan/koulun pätevyyskritiikiksi tai syyttelyksi. Kuka uskaltaa huomauttaa ettei PISA-palkitulla kuninkaalla ole kohta vaatteita. Koulusysteemimme lamautuu nykytoimintamalleilla, jotka vielä viisi vuotta sitten olivat toki maailman parhaat. Maailma muuttuu ja digitalisoituu kiihtyvällä YT-tahdilla. Tulevaisuus on aivan toisenlainen kuin se johon suurella peruskoulu-uudistuksella ennakoitiin 70-luvulla.

Ketterämpi lähestymistapa
Ehkä koulu vois ottaa apuun ketteryyden. Se on softapuolella kehitetty toimintamalli, joka mahdollistaa jatkuvan kehittämisen. Mutta se vaatii HALUN tehdä asiat paremmin. ” Eiii. Taas yksi arkea auttamaton toimintamalli” parkaisevat jo väsähtäneimmät ja raskautetuimmat kouluyksilöt.

Aluksi ketteryys voisi olla sitä että koulu pitää kiinni niistä arvo- ja julkilausumista joihin se uskoo, mutta jotka eivät syystä tai toisesta muutu arjen teoiksi. Vaikka softa-alalla SCRUM-ketteryys toimii päivätasolla, koulussa se voisi toimia kuukausitasolla.

Hyvä kysymys on puoli vastausta
Ketteryyden peruskysymykset (vaikuttavat ehkä yksinkertaisilta): Mitä olemme tehneet sitten viime tapaamisen?Mitä aiomme tehdä seuraavaksi? Mitä esteitä meillä on? Mitä apua tarvitaan ja keneltä?

Hetkinen. Kuinka monesti opettaja on pyytänyt apua ja kuinka monesti hän sitä saa. Nyt keskustelu lähtee menemään häiriötilanteisiin. Paineeseen siitä että 25-30 ryhmästä ponnahtaa aina esiin  1-3 motivoitumatonta oppimishäirikköä. Eikä heille saada aikaa kuraattorilta, erityisopetttajalta, psykologilta, pienryhmästä.  Ei vain ole mitään loppusijoituspaikkaa. Tai että aika menee muuhun aikuis- ja huomionälkään sekä hyvien tapojen ojennukseen että oppitunnista vain vartti ehditään käyttää oppimiseen.

Puututaan häiriöihin, mutta ei jumiuduta niihin
Ketteryys on juuri sitä että puututaan bugeihin ja häiriöihin ajoissa. Eikä sitten kun on liian myöhäistä. Kun asiaa ei voikaan enää korjata. Haluan olla ketterä vanhempi en vaativa helikopterivanhempi. Mutta milloin olen tervetullut kehittämään opetusvirastoihin ja kouluihin….

Kiitos huomiostanne. Ketterää päivänjatkoa. Jatkan muutospohdiskelua kun saan siihen seuraavan aamusykäyksen. Olkoon työn, yrittämisen ja oppimisen Flow kanssanne.

Kuva: Bottomlineperformance

Aiheeseen liittyvät:

1 Comment

  • […] Ketterä oppiminen […]

  • Leave a reply