Vaikuttava uudistui

2 Posted by - 20.8.2013 - bloggaus, WordPress

Aika aikansa kutakin. Ja tällä kertaa kiitos ja hyvästit kaksi vuotta vanhalle WordPressin Agivee-pohjalle. Vaikuttava.fi sai uuden pohjan elokuun lopussa 2013. Tein henkisen päätöksen uudistuksesta jo vuosi sitten, mutta konsulttitöiden vuoksi en juuri käyttänyt välissä Vaikuttava-sivua. Väliaikaisesti käytin WordPressin uutta toimivaa oletusasetusta Twenty Thirteen (2013), jonka ominaisuuksista osa jäi voimaan nykysaitille..

Siirryin 2011 ilmaisesta WordPress-teemasta heidän alustallaan itse hallinnoimaani teemaan. Kokonaiskustannukset olivat noin 500 euroa (teema, hotelli, digitalkkarin kulut). Siirto- ja välivaiheessa osa kommenteista kirjoituksista katosi bittiavaruuteen. Kun aloitin blogin kirjoittamisen 2010 lupasin itselleni testata 100 kirjoituksen verran. Hyydyin 80 kirjoitukseen ennen kuin aloin hallinnoida toisia blogeja.

Sanat ja kuvat haasteena. Jälkikäteen huomaan että jo alussa hyvin mietityt avainsanat helpottavat arkistolöytämistä myöhemmin. Myös kuvien hallinnointi osottautui järjestelykykyä vaativaksi. Tunnepohjainen kirjoitustyyli ei aina sataprosenttisesti huomioinut tekijänoikeuksia. Olen pyrkinyt parantamaan tässä suhteessa tapojani.

Käytä vain sellaista teemapohjaa jota kehutaan kunnolla Huomasin pian että  Agivee ei ollut niin suloinen kuin se ensisilmäykseltä vaikutti. Yritin löytää muita esimerkkisaitteja jotka olisi tehty Agiveella ottaakseni opiksi mitä pitäisi tehdä. Enpä juuri löytänyt kun kaikki haut ohjasivat teeman esittelyyn/markkinointiin. 

Keskusteltuani WP-tukihenkilöni kanssa, huomasin kuitenkin että Agivee-tien päässä ei tule olemaan onnellista loppua. Saitin muutos vaatii liikaa puukotusta, johon minulla ei ollut interssiä eikä resursseja. Samalla laitoin hyllylle hautumaan uuden valmistyylin jonka olin ehtinyt  tilata 40 eurolla. Tilaa siis vain sellaisia maksullisia teemoja joita kaverisi kehuvat käytettävyydestään. Hyvillä ilmaisillakin pääset pitkälle.

Toisessa kokeellisessa sisältöblogissa olen käyttän Styles-tyyliä. Sen suoraviivaisuuteen olen ollut tyytyväinen.  Ensimmäinen ikioma blogikokeiluni käynnistyi ilmaisella Twenty Ten -teemalla ja ilmaisella saitilla kesällä 2010. WordPressiin olen ollut erittäin tyytyväinen ja käytän sitä jatkossakin. Olen neljän vuoden aikana suositellut sitä usealle aloittavalle yrittäjälle. Seuraavaksi kannattaa huomioita responsiivisuus (eli se että pohja taipuu myös mobiililaitteille.) Millaisia kokemuksia sinulla on omissa WordPress-testauksissasi?

Miten sinä hyödynnät WordPressiä?

Aiheeseen liittyvät:

No comments

Leave a reply